lauantai 7. syyskuuta 2013

TERVEISIÄ! TAAS PITKÄSTÄ AIKAA

Nyt en ole varmaan vuoteen kirjoittanut. Ja on sekä hyviä, että huonoja uutisia. Aloitetaan vaikka huonoista:
Tikku ja kipinä on nyt kuollut. Kukaan alkuperäisestä kolmikosta ei ole enää joukossamme. Tilalle me otimme kaksi uutta rottaa Sokeri ja Kaneli. Heidät me otimme, kun Kipinä kuoli. Tikun kuoleman jälkeen me otimme 3 uutta rottaa.
Enkeli, Siidu ja Soppa. Nyt tilanne on siis se, että meillä on nyt 5 rottaa. Tässä välissä on nyt Sokerilla antibiotti kuuri, joka johtui oletettavasti flunssasta. Mutta siitä selvittiin suunnilleen 5 päivällä. Nyt olemme alkaneet totuttaa niitä veteen ja jos tarpeeksi kauan jaksetaan niin ehkä uimaankin. Hyvin siis menee!
(Kuvia minulla ei valitettavasti tällä kertaa ole. Mutta niitä tulee toivottavasti pian!)

Terveisin Aino

lauantai 1. syyskuuta 2012

Nömpi on poissa

Edellisestä tekstistä on jo paljon aikaa, ja siinä Aino kirjoitti miten kaikki rotat ovat olleet terveitä ja hyvässä kunnossa. Nyt kuitenkin Nömpi on joukosta poissa :-(

Sen liikkuminen alkoi tulla vähitellen huonommaksi ja tila eteni parissa viikossa niin, ettei se pysynyt jaloillaan tasaisella, kovalla alustallakaan. Etukäpälien käyttö syödessä jäi pois ja peseminen ei onnistunut kaatuilun vuoksi. Eläinlääkäri määräsi antibioottikuurin sisäkorvatulehduksen poissulkemiseksi, mutta siitä ei ollut apua, todennäköisesti kyseessä oli siis jonkinlainen aivokasvain.

Päätös oli yhtäaikaa vaikea ja helppo - ei rakasta lemmikkiään halua nähdä kärsimässä yhtään pidempään kuin on pakko. Nömpi lähetettiin matkalle autuaampien juustolautasten ääreen torstaina 30.8.2012. Hän nukkuu nyt kukkapenkissä syysvuokkojen alla.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

TOSI TERVEET ROTAT

Rotat on ollu meillä jo yli vuoden ja kukaan ei oo ees vilustunut. Eli aika hyvin menee ottaen huomioon että joku eläin voi ihan hyvin kuolla ennen kuin täyttää edes vuoden niinku Napsulle kävi. Ku Napsu eli puoli vuotta. Nyt ei Napsusta sen enempää. En keksi enää mitään . Muuta kuin että hyvää kuuluu rotille.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Tilaus Zooplussasta

Vähän aikaa sitten tilasimme Zooplussasta sputnikin putken ja hamppua. Ne pääsivät heti käyttöön. Teimme riippumattoja tällä kertaa ne ovat kiinni suihkuverhorenkailla.

                                                                 Tikku sputnikissa

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Napsu on poissa

Napsu-hamsterimme nukkui pois viime torstaina. Hän ehti sairastaa muutaman päivän jotain, emme oikein tiedä mitä. Eläinlääkäri epäili vilustumista, mutta Napsulla ei ollut nuhaa eikä hän aivastellut. Siihen eivät kuitenkaan auttaneet antibiootit, nesteytys tai lisäruokinta ruiskulla - pieni ei vain jaksanut.

Jäämme kaipaamaan Napoleonia!

maanantai 31. lokakuuta 2011

HURJA HALLOWEEN

Koitti halloweenin aika. Meillä kävi noin viisi henkilöä. Isin luona ei kuulemma käynyt ketään. Minä itse olin käynyt kierroksella Mimosan kanssa. Jaakko keksi, että, kun joku soittaa ovikelloa niin olisi voinut ottaa rotan olka päälle. Olisi ollut hyvää halloween rekvisiittaa. Joku varmasti pelästyisi, kun tullaan avaamaan ja avaajalla on rotta olkapäällä. Sillä rottia pidetään yököttävinä eläiminä. Ne elävät viemäreissä ja syövät ruuan tähteitä. Villit siis.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Väsyttää

Kun minulla oli syynttäri kutsut niin Kipinää retuutettiin taas ihan hirveesti. Illalla ei sohvalla näkynyt liikettä. Rotat ei tullu ulos ennen kymmentä. Luulisin että oli vaan väsyneitä päivän jäljiltä. Mua harmitti että en nähnyt Kipinää melkeen ollenkaan.